#treenaaminen Instagram Photos & Videos

treenaaminen - 1.1k posts

    INSTAGRAM vs. REALITY 🖤
.
Hyvin, hyvin pienellä kuvakulman vaihdolla saa kropan näyttämään todella erilaiselta. Paremmalta, hyvältä. Sehän on aika tyydyttävää. Ja mikä ettei ottaisi itsestään edustavia kuvia, parhaasta kuvakulmasta. Tietysti. Jos on kuvasarjasta valittavissa monta kuvaa, niin luonnollisesti etsitään se ”paras”.
.
Juju onkin siinä, ettei saa määritellä omaa itseään MUIDEN somekuvien kautta. Tästä vertailusta en nyt tehnyt niin inhorealistista kuin olisin voinut, mutta halusinkin ilmentää juuri tuon pienen ratkaisevan eron merkitystä. Halleluja ja kiitos korkeavyötäröisille treenihousuille! 🙏🏻 .
Tein salilla ensimmäisen yläkroppatreenin sitten melkein kolmeen viikkoon. Välissä on kuitenkin tapahtunut jotain. Ei niinkään fyysisesti, vaan henkisesti. Mä olen käyttänyt löysiä ja pitkähihaisia paitoja salilla kun mua ärsytti, etten näytä siltä kuin omassa mielikuvissa näytän. Mutta nyt mulle iskeytyi ajatus, että mun pitää antaa olla itseni just tällainen kun olen ja se oikeasti vasta on avain siihen muutokseen, jonka mä haluan tehdä. Jälleen olen ajautunut järkyttävän itseinhon valtaan, mutta treenaaminen on todella terapeuttista ja eheyttävää, kun huomaan, että mun keho pystyy asioihin ja myös muokkaantuu siinä mukana.
.
Ja musta on todella ihanaa, että mä tunnen heti voivani paremmin kuin treenitaukojen aikana, mutta kyllä yksi iso motivaatio treenaamiseen on kehon muokkaaminen.
.
Ole itsesi paras versio - on niitä harvoja voimalauseita, joista oikeasti pidän. Koska se toimii molemmilla tasoilla. Ulkonäkö ei ole itseisarvo, mutta on se vähän innostavampaa herätä 5.45 salille sporttisemman kropan perässä kuin, että sitten en kai ehkä vanhempana mahdollisesti sairastu, varmaan.
. 
Ihanaa kun pääsee taas liikkumaan ja toivottavasti kukaan ei nyt sairastu, ainakaan ihan heti perään. 🤞🏻#instagramvsreality #gym #kehopositiivisuus #itsensähyväksyminen #mmkuntotalokupittaa #salitreeni #kehonmuokkaus #treenaaminen #hyvinvointi #wellness #fitnessmotivation #treenimotivaatio

    INSTAGRAM vs. REALITY 🖤
    .
    Hyvin, hyvin pienellä kuvakulman vaihdolla saa kropan näyttämään todella erilaiselta. Paremmalta, hyvältä. Sehän on aika tyydyttävää. Ja mikä ettei ottaisi itsestään edustavia kuvia, parhaasta kuvakulmasta. Tietysti. Jos on kuvasarjasta valittavissa monta kuvaa, niin luonnollisesti etsitään se ”paras”.
    .
    Juju onkin siinä, ettei saa määritellä omaa itseään MUIDEN somekuvien kautta. Tästä vertailusta en nyt tehnyt niin inhorealistista kuin olisin voinut, mutta halusinkin ilmentää juuri tuon pienen ratkaisevan eron merkitystä. Halleluja ja kiitos korkeavyötäröisille treenihousuille! 🙏🏻 .
    Tein salilla ensimmäisen yläkroppatreenin sitten melkein kolmeen viikkoon. Välissä on kuitenkin tapahtunut jotain. Ei niinkään fyysisesti, vaan henkisesti. Mä olen käyttänyt löysiä ja pitkähihaisia paitoja salilla kun mua ärsytti, etten näytä siltä kuin omassa mielikuvissa näytän. Mutta nyt mulle iskeytyi ajatus, että mun pitää antaa olla itseni just tällainen kun olen ja se oikeasti vasta on avain siihen muutokseen, jonka mä haluan tehdä. Jälleen olen ajautunut järkyttävän itseinhon valtaan, mutta treenaaminen on todella terapeuttista ja eheyttävää, kun huomaan, että mun keho pystyy asioihin ja myös muokkaantuu siinä mukana.
    .
    Ja musta on todella ihanaa, että mä tunnen heti voivani paremmin kuin treenitaukojen aikana, mutta kyllä yksi iso motivaatio treenaamiseen on kehon muokkaaminen.
    .
    Ole itsesi paras versio - on niitä harvoja voimalauseita, joista oikeasti pidän. Koska se toimii molemmilla tasoilla. Ulkonäkö ei ole itseisarvo, mutta on se vähän innostavampaa herätä 5.45 salille sporttisemman kropan perässä kuin, että sitten en kai ehkä vanhempana mahdollisesti sairastu, varmaan.
    .
    Ihanaa kun pääsee taas liikkumaan ja toivottavasti kukaan ei nyt sairastu, ainakaan ihan heti perään. 🤞🏻 #instagramvsreality #gym #kehopositiivisuus #itsensähyväksyminen #mmkuntotalokupittaa #salitreeni #kehonmuokkaus #treenaaminen #hyvinvointi #wellness #fitnessmotivation #treenimotivaatio

    54 3 17 May, 2019
    Nyt kun säät ovat olleet mitä mahtavimmat, niin ulkona treenaaminen on todella mukava harjoittelumuoto. Itse kun käyn pääsääntöisesti kuntosalilla, niin ulkotreeni tuo kyllä kivasti vaihtelua 😊 Tämä kuvan paikka löytyy Vantaalta, jossa olin muutama viikko sitten.

Oletteko te päässeet jo ulkotreenien makuun? 😊

#treenitulkona #treenaaminen #liikkuminen #liikunnanilo #personaltrainer #kesätulee

    39 15 16 May, 2019
    Hieman erilaista treeniviikkoa pukkaa. 👀

Tiistaina oli mm. Tukkipunnerruksen opettelua ja ykköstoistoilla Trap bar - tangolla vetoja.
Keskiviikkona takakyykyn ykkösiä hakien, SJMV raskaita lyhyitä sarjoja.
Ja kun ei ollut säkkejä eikä atlaskiviä ja painavin hiekkapallo oli 35 kg, niin haettiin nopeutta, sykkeennostoa ja hapenottokykyä vähän pitempien sarjojen kautta (noin 1 min kestoltaan/sarja) kyykkynostoliikkeellä.
Lisäksi "lattiapenkkiä" , normi penkkiä ja ojentajia parilla eri liikkeellä.👊 On kun pikkulapsi karkkikauppassa ku oottaa jo tän päivän treeniä. 🥳🤩 #koskamävoin😉
#treenaamisenilo
#itetiiätmitäteetjamiksi
#treenaaminen
#urheileminen👌

    Hieman erilaista treeniviikkoa pukkaa. 👀

    Tiistaina oli mm. Tukkipunnerruksen opettelua ja ykköstoistoilla Trap bar - tangolla vetoja.
    Keskiviikkona takakyykyn ykkösiä hakien, SJMV raskaita lyhyitä sarjoja.
    Ja kun ei ollut säkkejä eikä atlaskiviä ja painavin hiekkapallo oli 35 kg, niin haettiin nopeutta, sykkeennostoa ja hapenottokykyä vähän pitempien sarjojen kautta (noin 1 min kestoltaan/sarja) kyykkynostoliikkeellä.
    Lisäksi "lattiapenkkiä" , normi penkkiä ja ojentajia parilla eri liikkeellä.👊 On kun pikkulapsi karkkikauppassa ku oottaa jo tän päivän treeniä. 🥳🤩 #koskamävoin 😉
    #treenaamisenilo
    #itetiiätmitäteetjamiksi
    #treenaaminen
    #urheileminen 👌

    42 3 16 May, 2019
    Valotus ja mustavalkosuus on parhaita kavereita 😎

    48 3 15 May, 2019
    Milloin saan treenaamisesta tarpeekseni🤔 Sitä oon tässä pohtinut viime päivinä, kun into vaan edelleen kasvaa. Toki välillä on epämotivoituneita hetkiä, mutta pääsääntöisesti treenaaminen on ihan parasta puuhaa. Se on suuri, ehkä jopa suurin voimavara mun elämässä. Treeneissä hyvän fiiliksen saa entistäkin paremmaksi ja huono päivä muuttuu valoisammaksi. Toivon, että jokainen löytäisi itselleen vähintään yhden vastaavanlaisen jutun, josta saa iloa ja tsemppiä elämään🌷 Ootko sä löytänyt omasi?😊 #treenaaminen #voimavara

    31 1 15 May, 2019
    Tänään sen taas huomasi, miten paljon treeni vaikuttaa mielialaan.  Ikäväkin päivä kääntyy yleensä aina paremmaksi, kun käy vähän hikoilemassa. 👟🏋️‍♀️🤸‍♀️ #treeni #treenaaminen #iloapäivään #hyväfiilis

    48 3 14 May, 2019
    Mitä jumit ovat? 🤔

Jumit ovat subjektiivinen kokemus, ja jokainen määrittelee jumituntemuksensa itse. Toinen saattaa kuvailla salitreenin jälkeistä lihasarkuutta ja toinen flunssan aiheuttamaa kolotusta jumeiksi. 🔹Jumisia ihmisiä roppakaupalla nähneenä ja oman elämän jumikokemusasiantuntijana olen kuitenkin tunnistanut muutamia yhteisiä muuttujia ihmisten jumikokemuksissa. 🔹Elämme melkoisen jumittavaa aikaa. Jumiset niskat, lonkankoukistajat ja takareidet toimistotyöläisellä ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. 5 tunnin yöunien jälkeen kokovartalojumi on yleisempi kuin 10 tunnin jälkeen. Lenkki silloin tällöin muuten passiivisessa arjessa jumittaa herkästi, mikäli lihakset eivät ole valmiita moiseen. 🔹Vastalääke näihin on liike ja palautuminen. Hieronta stressaavan viikon keskellä rentouttaa, ja satunnainenkin venytys tuo lihaksen eri asentoon täten esitellen hieman kovasti kaivattua liikettä. 🔹Nämä keinot kuitenkin auttavat monesti vain hetkellisesti, mikä on merkkinä siitä, että lääke on oikea, mutta annos ei ole riittävä. Meidän täytyy saada riittävä liike ja palautuminen osaksi arkea. 🔹Jumit ovat osa normaalia elämää, mutta ne myös kertovat meille jotain. Osa jumeista huutaa: liiku, kuormita, haasta ja treenaa. Osa puolestaan: lepää, rauhoitu ja palaudu. Jos elämme passiivisen ylikuormitustilan ristiriistaisessa välitilassa saamatta kunnon kuormitusta ja lepoa, ei ole ihme, että jumittaa!

Joten silloin kun jumittaa, kysykää itseltänne onko nyt tarve liikkeelle vai palautumiselle! 🤸🧘

    32 1 11 May, 2019
    Jotain samaa niis on..
⬆️⬇️ Ylös, alas... #perusliikkeet 🤘
Salitreenin tukipilarit. ⚒️ Tangolla, käsipainoilla, seisten, istuen, lattialla, penkillä.. You name it. But still, se on The Perusliike. 👊
Muut herkut sitten niiden päälle. 😉🧩 #treenintukipilarit

    47 3 9 May, 2019
    Miten lihasvoimaharjoitteesta saa vaikeamman tai helpomman? 🤔

1️⃣ Lisää rautaa tankoon! Kenties ilmiselvin tapa tehdä liikkeestä kuormittavampi on lisätä kuormaa.

2️⃣ Toistojen lisääminen on kätevä tapa lisätä haastavuutta lisäämättä painoja. Lihas kasvaa monilla eri toistomäärillä.

3️⃣ Sarjoja lisäämällä kokonaiskuormitusta voidaan lisätä helposti. Pari extrasarjaa tekee gutaa.

4️⃣ Palautusaika: 10 s ja 7 min sarjatauoilla on eri vaikutus seuraavaan sarjaan. Kultainen keskitie toimii usein!

5️⃣ Tempoa, eli sitä kuinka nopeasti liike tehdään ei aina huomioida. Jarruttava vaihe kannattaa tehdä ajatuksella.

6️⃣ Tekniikkaa säätämällä voidaan liike kohdistaa eri paikkaan. Vaihtelu virkistää aika ajoin!

7️⃣ Kikkakolmosiksi voidaan ajatella erikoistekniikat ja muut temput. Harjoittelu täytyy pitää mielekkäänä!

Loppujen lopuksi kehittymiseen vaikuttaa eniten se, että harjoitteet tulevat tehtyä ja niistä tulee osa elämää! Kuntoutuspuolella harjoittelun mielekkyys pieksee jokaisen listatuista kohdista 100-0.

Haastakaa siis itseänne monipuolisesti ja mielekkäästi 💪

    22 1 9 May, 2019
    Mulle liikunta ei oo itsestään selvyys tässä elämänvaiheessa. Vaikka sitä sanotaan että se on järjestelykysymys niin aina se ei ole edes se. Kun 24h vuorokauden aikana sisältää aina jotain, niin se 1-2h/kerta mikä treeniin menee matkat laskettuna mukaan voi olla mahdoton. Se on aina jostain muusta pois. Mää oon ollut tällä viikolla 2 kertaa treenamassa. Mun on edelleen käytävä yksityisopetuksessa, koska tiedän että muuten sekin jäis väliin. Sinne on pakko mennä kun on sovittu. Aina ihan huippu fiilis treenin jälkeen niin mikä siinä lähtemisessä sitten on? Kiitos @karkku 🖤🖤🖤 en tiedä missä hapessa olisin ilman sua ❤️. Onko sulle se lähteminen vaikeeta, kuten mulle? Onko sullakin se tilanne että sun treenit vaihtu lapses kuskaamiseen treeneihin? Asu @biancaneveofficial kuva @nooranappila #treenaaminen #treenaaminenomillaehdoilla

    381 23 4 May, 2019
    Harjun ulkotreenit starttaa taas! 💪
3-kerran ryhmässä tehdään vaihtelevia kokovartaloa kuormittavia treenejä hyödyntäen portaiden lisäksi kuminauhoja, kahvakuulia ja crosscorea. Treenit soveltuu kaikille kuntotasosta tai iästä riippumatta. Valittavana joko aamu tai iltaryhmä:
Tiistaisin 14.5 alkaen klo 18.30.
Perjantaisin 17.5 alkaen klo 7.00.
Hinta: 30e/3 treeniä
Lisätiedot ja ilmoittautumiset hanna.sahlberg@klub1.fi

#liikunautikehity #liikuntakeskusklub1 #klub1 #harjunportaat #treenaaminen #treenit #jyväskylä

    28 0 1 May, 2019
    What's the name of this tree...????
If you know please comment below the comment box.

    26 2 1 May, 2019
    Kesäkuntoon @xbody_sirje  avulla 💪😅 Hiussalongin alakerrasta löytyy tällainenkin palvelu - samalla kertaa hiukset ja kroppa kuntoon! 😄⁣
~~~~~✂️~~~~~

    20 1 29 April, 2019
    "Jos haluat jotain mitä sinulla ei ole koskaan ollut, sinun täytyy tehdä asioita, joita et ole koskaan tehnyt" 👆 Niin totta!!
Oon asettanut itelle tavoitteita, jotka oon päättänyt saavuttaa. Ne jotka mut tuntee voi sanoa, että meen vaikka läpi harmaan kiven, että saan sen mitä oon lähtenyt tavoittelemaan 💪
Kova työ, välitavoitteet, päättäväisyys ja se että on itselle raaka rehellinen vievät takuu varmasti sinutkin sun tavoitteisiin! Asioita ei tarvitse tehdä täydellisesti jatkuvasti - kunhan teet töitä tavoitteiden eteen joka päivä, nouset ylös kun kompastut ja jatkat päättäväisesti siitä mihin jäit. Se merkitsee kaikista eniten! 🔻🔻 English 🔻🔻 "If you want something you've never had, you have to be willing to do things you've never done"
👆 So accurate!!
I have set goals to myself that I'm determined to achieve. Those of you who know me can say that I do whatever it takes until I reach my goals.
Hard work, smaller goals along the road, determination and integrity (to yourself) are the keys! It doesn't mean you need to do things perfectly but as long as you work for your goals every day,  get up when you fall short and continue working hard - that's what matters the most!

#healthiswealthbynina #easyfitvaasa #personaltrainer #workhardplayhard #workouts #treenaaminen #loveforhealth #dowhatyoulove #lovewhatyoudo

    105 2 27 April, 2019
    Juttelin eilen storyn puolella kadonneesta sali motivaatiosta ja se herätti paljon mielenkiintoista keskustelua, kiitos siitä😊 Ehkä päällimmäisenä kaikista keskusteluista jäi itselle se fiilis, että onko salitreenaamisesta muodostunut monelle illuusio= jos et treenaa salilla et treenaa kovaa🤔 Vaihdettiin tästä myös @claudiarelander kanssa tänään tosi hyviä ajatuksia ja mielenkiinnolla odotan hänen näkemystä aiheesta😊
.
.
 Ensimmäisessä kuvassa näkyy intohimoni joogaa kohtaan ja seuraavissa voit nähdä muutosta kehossani. Muistan alkuvuodesta, kun en luonnollisestikaan pystynyt treenaamaan kunnolla yläkroppaa järkyttyneeni tästä muutaman vuoden erosta yläkropan lihaksissa🙈
.
.
Mielestäni salilla treenaaminen on aivan mahdottoman hyvä tuki muulle liikunnalle, mutta se on myös pitkään ollut trendinä. On luonnollista, kun itselläkin tulee kohta 6 vuotta täyteen salitreenaamista, että se tökkii välillä, eikä siitä saa irti aina sitä mitä liikunnasta haluan saada irti= HYVÄÄ OLOA JA ENEGISTÄ FIILISTÄ☀️ Treenasin ennen todella ulkonäkökeskeisesti ja näin ollen salilla käyminen oli minulle loogista. Isoilla painoilla saadaan aika tehokkaasti aikaan lihaskasvua ja näin ollen sitä muotoa kehoon🤷🏼‍♀️
.
.
Ehkä koko tekstin pointti oli se, että on PALJON tärkeämpää kuunnella kehoa ja sitä omaa fiilistä. Salilla treenaaminen pelkästään ei todellakaan ole ainut hyvä vaihtoehto. Oma liikunta filosofia on nykyään MONIPUOLISUUS👌🏻 Kroppa voi niin paljon paremmin, kun se saa kaikenlaista rasitusta kuin se, että jyystäisin edelleen 6 kertaa viikossa pelkkää punttia. Joillekin se ehkä sopii, mutta itselle ei ja se on se tärkein oppi tässä matkalla❤️ Voin niin paljon paremmin henkisesti sekä fyysisesti nykyisellä treenaamisellani, vaikka se haukkari onkin pienempi🤷🏼‍♀️ .
.
Nykyään treeneihini kuuluu joogaa, kehonhuoltoa, pyöräilyä, lenkkeilyä ulkotreenejä, kotitreenejä, salilla käymistä, HIIT-treeniä, temppuilua, tanssia, uintia MITÄ TAHANSA tekeekään mieli tehdä❤️ MUISTAKAA TREENATA HYVÄN OLON TAKIA, kaikki treenimuodot ovat yhtä tehokkaita ja monipuolisuus on vain plussaa❤️
.
.
Jaa vapaasti ajatuksia aiheesta☀️

    196 44 22 April, 2019
    Lotta Näkyvä on kenties kaikkien aikojen fyysisesti voimakkain Miss Suomi. Nykyään hän on vuorikiipeilyn puoliammattilainen. Hänen haaveenaan on kiivetä kaikkien yli 8000 metriä korkeiden vuorien huipulle ilman lisähappea. Tavoitteen saavuttamiseksi on siedettävä tuntikausien juoksumattotreenejä, äärimmäistä väsymystä ja kuolemanpelkoa. ”Haen adrenaliinia. Mitä tahansa, missä tulee se hetkellinen tunne juuri ennen kuin alkaa tekemään, että tässä voi käydä huonosti, jos ei keskity.” Kuvat: Rio Gandara / HS #lottanäkyvä #vuorikiipeily #misssuomi #treenaaminen #HS

    1,652 2 22 April, 2019
    Rajoitteet jotka ei rajoita?
--
Nuorempana pidin juoksemista ihan tuskallisena kärsimäni astman vuoksi. Olin aina hitaampi ja hengästyneempi kuin muut. Ja jokainen astmaatikko tietää miten perseeltä se tuntuu kun keuhkoihin käy 😅
--
Näin vanhempana en enää nääkkään, että astma rajoittaisi mua ihan hirveästi. Toki en lähtisi kenenkään kanssa hevillä kilpaa juoksemaan, mutta kyllä jaksan vetää kovempaakin lenkkiä tai kirmata kisaradoilla koiran kanssa. Asioita mitä en nuorempana olis ajatellut tekeväni. 
Maksimisykkeitäkin on rämäpäissä kokeiltu useita kertoja 😂
--
Kunto on täytynyt treenata kovemmaksi kuin astma. Meinaan tällä sitä, että astmaatikkoa helpottaa jos fyysinen suorituskyky on kovempi kuin arjen haasteet. Tämä pätee muihin rajoitteisiin myös!
Olen jopa jättänyt jatkuvan kortisonin käytön pois, otan sitä vain kuin todella tarvitsen sitä! --
Se mitä oikeastaan tällä tahdon sanoa, ettei kannata luovuttaa vaikka olis jokin rajoite, vaan etsiä keinot miten se kierretään tai siitä pusketaan läpi. 
Astma ei koskaan multa häviä ja varmasti tuun saamaan eläessäni vielä kohtauksia, mutta en aijo silti luopua haaveistani.
Tällöin pitää vaan tehdä enemmän töitä ja olla sinnikäs.
--
Ootko sä valmis tekemään töitä terveytesi, hyvinvointisi ja tahtomiesi asioiden eteen "rajoitteista" huolimatta? 😏
Vahvaa viikkoa just sulle ❣️
--
#rajoitteet #unelmat #töitäunelmieneteen #astma #astmaeioleeste
#elämäntapamuutos #elämäntaparemppa #personaltrainer #suomi #Finland #Helsinki #sarauimonenpersonaltrainingpalvelut #liikunta #treenaaminen #urheilu #Hyvinvointi #Terveys #onnellisuus #healhytylifestyle #terveellinenelämäntapa #workout #palautuminen #Gym #motivation #valmentaja #positiivinenasenne

    37 4 21 April, 2019
    Jos treeni jalkaa vipattaa niin nyt viimeistään kaikki Pyhäsalmen Fysio-Sporttiin!
Sieltä löydät muuten pukkarista BioSwipe Fresh Air suihkepullon! Se on siellä sinua varten. Sitä voi suihkia vaikkapa haiseviin treeni kenkiin tai kassiin hajujen neutraloimiseksi. Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille 💝
#treeni #treenaaminen #kuntosali #spinning #fysioterapia #hieronta

    20 1 18 April, 2019
    ☀️☀️ARVONTA! ☀️☀️
.
☀️Tiesitkö että keskivartalo ja syvät lihakset muodostavat kehosi tukipilarin ja voimamoottorin? ☀️Keskivartalon ja syvien lihasten tukea tarvitaan sekä arjessa että treenatessa. Kun tämä paketti on kunnossa, minimoidaan kipuja ja viedään treeni uudelle tasolle.
.
Ilokseni saan arpoa #yhteistyössä @fysioannakaisa kanssa yhdelle onnelliselle paikan 27.4. Jyväskylässä järjestettävään Core kuntoon-workshopiin. .
☀️Workshopissa saat uutta tehoa keskivartalon treenaamiseen, opit hyödyntämään hengitystä optimaalisesti ja treeni alkaa tuntua oikeissa lihaksissa. Kouluttajana toimii äitiys- ja lantionpohjaan erikoistunut fysioterapeutti Annakaisa Hinkkanen.
.
Osallistu arvontaan:
☀️Seuraamalla tilejä @fysioannakaisa & @positiivisestiliikkeessa ☀️Vastaamalla kysymykseen emojilla: Miten voit tehostaa keskivartalon treeniä?
🥕Lisäämällä kasviksia lautaselle
🏋🏼‍♀️Lisäämällä kovatehoisia salitreenejä
🧘🏻‍♀️Optimaalisella hengityksellä
.
☀️Arvontaan voit osallistua ti 23.4. asti. Onnettaret arpoo paikan ke 24.4. Instagram ei ole mukana arvonnassa ☀️ Onnea matkaan! ☀️☀️
.
#arvonta #yhteistyö #fysioterapia #keskivartalo #syvätvatsalihakset #workshop #hyvinvointi #treenaaminen #hyvinvointiblogi #blogi #jyväskylä #fysioannakaisa #wearnepra

    22 20 17 April, 2019
    Tuo ystäväsi Seinäjoen EasyFitin asiakkaaksi ja saatte molemmat veloituksettoman treenikuukauden 😎
🔸Uusi asiakas maksaa ensimmäisen maksun normaalisti ja saa toisen kuukauden veloituksetta
🔸Kun ystäväsi mainitsee nimesi avaimen noudon yhteydessä asiakaspalvelussa, kirjaamme sinulle veloituksettoman kuukauden
Kampanja on voimassa 15.-28.4.2019 verkkokaupassa koodilla KAM219K tai tulkaa käymään asiakaspalvelussamme ☺️
#easyfitseinäjoki #kaverillekans #yhdessä #treenaaminen #on #tehokasta #vapausvalita #sohvavaisali

    47 0 15 April, 2019
    ✨ Voit päästä yli ongelmista, kun ymmärrät syyt ja seuraukset ja käsittelet ne✨
”Isäni kasvoi ilman omaa isäänsä. 
Hänellä ei ollut isä-hahmoa, joka olisi ollut tukena hänen elämässään. Kun minä synnyin, hänestä tuli isä. Hän teki parhaansa. Olin itseasiassa paljon tekemisissä isäni kanssa, jopa enemmän kuin äitini kanssa. Olin ”onnekas”, sillä isäni sentään oli elämässäni.
Isä opetti minulle paljon elämästä. Hän opetti minua olemaan vahva, tekemään paljon duunia unelmieni eteen. 
Mutta isälläni oli joitakin tapoja, jotka eivät olleet tukemassa kasvuani, vaan päinvastoin. Hän oli välillä todella ankara. Isäni oli jatkuvasti huolissaan painostani. Olin hänen mielestään liian iso. Hän pelkäsi, että lihoisin enemmän. Hän kommentoi ulkonäköäni ja käski laihduttaa. Se todella sekoitti mieleni. Varsinkin siinä iässä, olin niin nuori. Samanikäiset tytöt luokallani olivat lyhyempiä ja hoikempia. Koin olevani epäsopiva, koska olin luonnostaan muita isompi. Isäni kai ajatteli, että se motivoisi minua treenaamaan enemmän tai syömään vähemmän. Todellisuudessa sai sai oloni entistä pahemmaksi. Koin olevani täysin arvoton. 
Isäni opetti, ettei saanut olla heikko. Haavoittuvuuden näyttäminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Piti peittää omat tunteet ja jatkaa eteenpäin. 
Edelleen tänä päivänä minulla on ongelmia näyttää tunteitani, erityisesti kiintymystä. 
Isäni yritti kontrolloida elämääni. Hän päätti harrastukset puolestani. Minun piti treenata kovaa. Halusin kuitenkin jotain aivan muuta. Oli kamalaa tehdä jotain, mitä ei olisi halunnut. Lukiossa oli todella rankkaa, olin masentunut ja syömishäiriöinen. En halunnut tehdä enää mitään. Isäni antama arvostus oli riippuvainen siitä, mitä tein ja kuinka paljon. Muuten hän kohteli minua kuin ilmaa. 
Pelkään päästää miehiä lähelleni. Eniten pelottaa se, että minut hylätään. Pelkään sitä, että rakkaus on ehdollista ja että minua satutetaan.
Sanotaan, että isä on ensimmäinen mies elämässäsi, joka tulee rakastamaan ja suojelemaan sinua. Minä pelkäsin isääni. 
Vihasin isääni kauan. Ymmärsin, että minun täytyi antaa hänelle anteeksi, päästäkseni eteenpäin elämässäni. 
Nykyään olemme hyvissä väleissä isäni kanssa.”
tyttö, 21v

    35 1 14 April, 2019

Top #treenaaminen posts

    Juttelin eilen storyn puolella kadonneesta sali motivaatiosta ja se herätti paljon mielenkiintoista keskustelua, kiitos siitä😊 Ehkä päällimmäisenä kaikista keskusteluista jäi itselle se fiilis, että onko salitreenaamisesta muodostunut monelle illuusio= jos et treenaa salilla et treenaa kovaa🤔 Vaihdettiin tästä myös @claudiarelander kanssa tänään tosi hyviä ajatuksia ja mielenkiinnolla odotan hänen näkemystä aiheesta😊
.
.
 Ensimmäisessä kuvassa näkyy intohimoni joogaa kohtaan ja seuraavissa voit nähdä muutosta kehossani. Muistan alkuvuodesta, kun en luonnollisestikaan pystynyt treenaamaan kunnolla yläkroppaa järkyttyneeni tästä muutaman vuoden erosta yläkropan lihaksissa🙈
.
.
Mielestäni salilla treenaaminen on aivan mahdottoman hyvä tuki muulle liikunnalle, mutta se on myös pitkään ollut trendinä. On luonnollista, kun itselläkin tulee kohta 6 vuotta täyteen salitreenaamista, että se tökkii välillä, eikä siitä saa irti aina sitä mitä liikunnasta haluan saada irti= HYVÄÄ OLOA JA ENEGISTÄ FIILISTÄ☀️ Treenasin ennen todella ulkonäkökeskeisesti ja näin ollen salilla käyminen oli minulle loogista. Isoilla painoilla saadaan aika tehokkaasti aikaan lihaskasvua ja näin ollen sitä muotoa kehoon🤷🏼‍♀️
.
.
Ehkä koko tekstin pointti oli se, että on PALJON tärkeämpää kuunnella kehoa ja sitä omaa fiilistä. Salilla treenaaminen pelkästään ei todellakaan ole ainut hyvä vaihtoehto. Oma liikunta filosofia on nykyään MONIPUOLISUUS👌🏻 Kroppa voi niin paljon paremmin, kun se saa kaikenlaista rasitusta kuin se, että jyystäisin edelleen 6 kertaa viikossa pelkkää punttia. Joillekin se ehkä sopii, mutta itselle ei ja se on se tärkein oppi tässä matkalla❤️ Voin niin paljon paremmin henkisesti sekä fyysisesti nykyisellä treenaamisellani, vaikka se haukkari onkin pienempi🤷🏼‍♀️ .
.
Nykyään treeneihini kuuluu joogaa, kehonhuoltoa, pyöräilyä, lenkkeilyä ulkotreenejä, kotitreenejä, salilla käymistä, HIIT-treeniä, temppuilua, tanssia, uintia MITÄ TAHANSA tekeekään mieli tehdä❤️ MUISTAKAA TREENATA HYVÄN OLON TAKIA, kaikki treenimuodot ovat yhtä tehokkaita ja monipuolisuus on vain plussaa❤️
.
.
Jaa vapaasti ajatuksia aiheesta☀️

    Juttelin eilen storyn puolella kadonneesta sali motivaatiosta ja se herätti paljon mielenkiintoista keskustelua, kiitos siitä😊 Ehkä päällimmäisenä kaikista keskusteluista jäi itselle se fiilis, että onko salitreenaamisesta muodostunut monelle illuusio= jos et treenaa salilla et treenaa kovaa🤔 Vaihdettiin tästä myös @claudiarelander kanssa tänään tosi hyviä ajatuksia ja mielenkiinnolla odotan hänen näkemystä aiheesta😊
    .
    .
    Ensimmäisessä kuvassa näkyy intohimoni joogaa kohtaan ja seuraavissa voit nähdä muutosta kehossani. Muistan alkuvuodesta, kun en luonnollisestikaan pystynyt treenaamaan kunnolla yläkroppaa järkyttyneeni tästä muutaman vuoden erosta yläkropan lihaksissa🙈
    .
    .
    Mielestäni salilla treenaaminen on aivan mahdottoman hyvä tuki muulle liikunnalle, mutta se on myös pitkään ollut trendinä. On luonnollista, kun itselläkin tulee kohta 6 vuotta täyteen salitreenaamista, että se tökkii välillä, eikä siitä saa irti aina sitä mitä liikunnasta haluan saada irti= HYVÄÄ OLOA JA ENEGISTÄ FIILISTÄ☀️ Treenasin ennen todella ulkonäkökeskeisesti ja näin ollen salilla käyminen oli minulle loogista. Isoilla painoilla saadaan aika tehokkaasti aikaan lihaskasvua ja näin ollen sitä muotoa kehoon🤷🏼‍♀️
    .
    .
    Ehkä koko tekstin pointti oli se, että on PALJON tärkeämpää kuunnella kehoa ja sitä omaa fiilistä. Salilla treenaaminen pelkästään ei todellakaan ole ainut hyvä vaihtoehto. Oma liikunta filosofia on nykyään MONIPUOLISUUS👌🏻 Kroppa voi niin paljon paremmin, kun se saa kaikenlaista rasitusta kuin se, että jyystäisin edelleen 6 kertaa viikossa pelkkää punttia. Joillekin se ehkä sopii, mutta itselle ei ja se on se tärkein oppi tässä matkalla❤️ Voin niin paljon paremmin henkisesti sekä fyysisesti nykyisellä treenaamisellani, vaikka se haukkari onkin pienempi🤷🏼‍♀️ .
    .
    Nykyään treeneihini kuuluu joogaa, kehonhuoltoa, pyöräilyä, lenkkeilyä ulkotreenejä, kotitreenejä, salilla käymistä, HIIT-treeniä, temppuilua, tanssia, uintia MITÄ TAHANSA tekeekään mieli tehdä❤️ MUISTAKAA TREENATA HYVÄN OLON TAKIA, kaikki treenimuodot ovat yhtä tehokkaita ja monipuolisuus on vain plussaa❤️
    .
    .
    Jaa vapaasti ajatuksia aiheesta☀️

    196 44 22 April, 2019
    Tällä hetkellä treenit kulkee mutta vois kulkea paremmin 😟 Kova väsymys painanut viime aikoina, eikä se oikein tunnu nukkumalla lähtevän pois. Tästä on mulla kokemusta: kasiluokalla ruokavalion muututtua syömishäiriön seurauksena nukahtelin tunneilla eikä väsymys lähtenyt millään pois. Biologian tunnilla kerran mittailtiin hemoglobiini-arvoja, ja mullahan se oli sitten 96. Naisen normaalin hemoglobiinin alaraja menee siinä 120 paikkeilla, eli luku oli aika hälyttävä.🏥
.
Nyt ruokavalioni on muuttunut siten, etten enää syö punaista lihaa. En kuitenkaan ole välttämättä ihan onnistunut korvaamaan ennen lihasta saamaani rautaa muilla vaihtoehdoilla. Ajattelin siis mennä tutkituttamaan hemoglobiinini uudestaan 💉 Jos arvot ovat normaalit, on aika vain panna nukkumistavat remonttiin 😴 Onko teillä kokemusta anemiasta? Jos on, miten saitte hemoglobiini-tasonne korkeammalle?🤔 Kaikki vinkit otetaan vastaan!💗 📸 @keijousum 📸
.
.
.
#anemia #treeni #treenaaminen #salilla #kisis #kisahalli #hyvinvointi #terveys #vinkkejä #myprotein #myproteinfi #workingout #workout #gym #deadlift #motivation #workoutmotivation

    701 16 3 April, 2018